Historia

Historiastamme

Ruunaveren taistelu 1567

Vanhalla Liivinmaalla käytiin vuosina1558-1583 valtataistelua, joka tunnetaan historiassa Liivin sotana. Sotatoimiin osallistuivat Venäjän keisarikunta, Liivinmaan ritarikunta, Riian hiippakunta, Tartonmaan, Saarenmaan-Läänemaan ja Kuurinmaan hiippakunta, Puolan ja Liettuan yhteisvaltio Rzeczpospolita, Ruotsi ja Tanska. Sodan tuloksena siirtyivät Pohjois- ja Länsi-Viro Ruotsin vallan alle. Saarenmaa jäi Tanskalle. Etelä-Viro ja Liivinmaa jäivät Puolalle.

Ruunaveren taistelu tapahtui helmikuussa 1567 ruotsalaisten ja puolalaisten välillä.
Puolalaiset olivat joutuneet Riian hiippakunnassa ruotsalaisten lyömiksi ja suunnittelivat vastaiskua. Viholliset kohtasivat Läänemaan rajalla Ruunaveren myllyn luona. Puolalaiset olivat lukumääräisesti ylivoimaisia. Kyseessä oli runsaasti uhreja vaativa taistelu. Ruotsin ratsuväki pakeni ja hylkäsivät jalkaväkensä, jotka joutuivat puolustautumaan paksussa lumessa ylivoimaista vastustajaansa vastaan. Taistelukentän veri oli noussut ruunan polviin asti. Puolalaiset ryntäsivät myös ratsuväen perään tappaen ja vankeja ottaen. Suurin osa jalkaväestä otettiin sotavangeiksi ja vietiin Puolaan. Kuolleita ja sotavankeja oli yhteensä yli 2000. Myös paljon puolalaisia kuoli. Tämän voittonsa jälkeen puolalaiset ryöstelivät Lääne- ja Harjumaata aina Tallinnaan asti ja aiheuttivat paljon tuhoa.
Taistelussa kaatuneiden sotilaiden hautapaikkaa osoittavat hautakivet Ruunaveren postiaseman lähellä Teenusejoen pohjoisrannalla Ruunaveren sillan korvalla.

Postiasema 1741

1740–41 venäläiset rakensivat Ruunavereen ensimmäisen postiaseman. Päärakennus valmistui vuonna 1824 ja siellä on yhä säilynyt harvinainen savuhormi, jättimäinen huoneenkokoinen savupiippu, jota voi käydä paikan päällä ihmettelemässä. Myös muita suojelukohteita on säilynyt.

Ruplan hautajaiset 1992

16.6.1992. keskiyöllä, kun Viro sai oman rahansa – kruunun, kokoontui kansa pihalle hautaamaan viimeistä ruplaa. Hautakivi on yhä tallella.

Tänä päivä

Ruunaweren Postikartano on paljon muuttunut ja kehittynyt vuodesta 2011. Pihalla on istuskelualueita ja terasseja, suihkukaivo, talon takana on laaja nurmikenttä, lasten leikkipaikka, viihtyisä grillimaja, nuotiopaikka, saunarakennus, tynnyrisauna, pystykota, jossa voi järjestää myös talvella pikku tapahtumia, kaivo istuinpenkkeineen ja katoksineen, katetut keinut, mahdollisuus käyskennellä metsässä ja joen rannalla.
Pihalla sijaitsee myös Vambolan puupäivien merkeissä tehdyt puuveistokset.
Vierailijat voivat katsella Ruunaweressä kasvatettavia lääke- ja puutarhakasveja niin kasvihuoneessa kuin puutarhassakin.
Postiaseman rakennuksessa sijaitsee ravintola, jossa tarjoillaan myös aamiainen, herräsväen huone (enintään 12 osanottajaa), jossa on postipäällikön kirjoituspöytä ja kaappi entisiltä ajoilta, jolloin saattoi lähettää myös sinetöityjä kirjeitä, yläkerrassa sijaitsee kokoustila, jonne mahtuu ainakin 50 osanottajaa, paikalla on dataprojektori, paperitaulu ja musiikkikeskus. Miljöötä kruunaavat historiallinen savupiippu ja käsityönä valmistetut puukalusteet.
Valmistumassa on lippuaukio, johon tulevat monitasoinen katsomo, näkötorni-kyläkeinu ja patikkapolut.
Tarjoamme aterioita suuremmille ryhmille tilauksesta.
Paikalta saa aina teetä ja kahvia.

August 2023
MoTuWeThFrSaSu
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
September 2023
MoTuWeThFrSaSu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930
October 2023
MoTuWeThFrSaSu
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031
November 2023
MoTuWeThFrSaSu
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930
December 2023
MoTuWeThFrSaSu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
January 2024
MoTuWeThFrSaSu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
February 2024
MoTuWeThFrSaSu
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
26272829
March 2024
MoTuWeThFrSaSu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
April 2024
MoTuWeThFrSaSu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930
May 2024
MoTuWeThFrSaSu
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031
June 2024
MoTuWeThFrSaSu
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
July 2024
MoTuWeThFrSaSu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
0
0
0 Külalist